Ei tarinaa meidän ole kirjoitettu,

ei tähtiin nimiä ikuistettu.

Ei soita kitara meille sävelmää,

ei laula linnut meille hymnejään.

 

Olet uneni kaunein,hetki johon uppoudun,

suljen silmäni,olet muisto johon piiloudun.

Olet hetki jonka elää haluan uudelleen,

tunne jonka sydän luuli unohtaneen.

 

 

Silmäni suljen,mua odottaa,

muistojen kultaama maa,

tuoksun tunnen lapsuuden joulun,

lumi hiutaleitaan ripoittaa.

 

Niin kuin enkeli suojaa täällä kulkijaa,

sinä minua hoivasit,

et ollut oikea isäni,

vaan silti omanasi rakastit.

 

Joskus itkee sydämeni,äänetönnä kyyneleet

hetkiin katoaa,

sinut poimin vielä muistoista vuosienkin takaa,

elät minussa yhä uudestaan.

 

 

Lupaan elämäni käsivarsillesi lepäämään,

ehjäksi minut sinulle hengitän.

Nyt sinua ehkä pelottaa,

vaan hiipivässä aamussa palaan,

olen kotimatkalla.

 

Olen tulossa vaikkakin pienin askelin,

särkynyt elämä kädessäni vielä löydän luoksesi takaisin.

 

 

Elämän aalloilla voi pelätä ihminen,

kerran yksin täällä on jokainen.

Myrsky voi venettä keinuttaa,

pienen ihmisen alleen hukuttaa.

 

Kahdet askeleet ajan hiekkaan toiset hävittää,

yksinäiset jäljet tuulta vastaan kotiin yhä yrittää.

Vielä uskotaan maailmaan unen kaltaiseen,

enää särkyä ei anneta siellä pienen ihmisen.

 

 

Surullinen maa kyyneliin kietoutunut,

myrskyn silmässä sateeseen huuhtoutunut.

Arkkuun laskettu kauniit päivät,

nyt lepäävät hetket jotka muistoiksi jäivät.

 

 

 

Toinen rukoillen käy vuoteeseen,

hällä sydän levoton.

Toinen katsoo huomiseen,

miettii kuinka onnellinen on.

 

Missä laulu satakielen soi,

kuulla kukkien kuiskivan niityllä voi.

Missä perhoset nousevat siivilleen,

maailman voi rakastua siellä uudelleen.